sunnuntai 30. syyskuuta 2012

BYAL KHLYAB


BYAL KHLYAB-leipä

1 pussi (30g) kuivahiivaa
6 dl vettä ( +42〫)
n. 600 g vehnäjauhoja
300 g durumvehnäjauhoa
1 tl merisuolaa
loraus rypsiöljyä

Sekoita hiiva hieman kättä lämpimämpään veteen, anna muhia 10 minuuttia huoneenlämmössä. Mittaa jauhot ja suola suureen kulhoon (jätä osa vehnäjauhoista sivuun ja lisää hiljalleen niin paljon, ettei taikina ole enää löysää, mutta kuitenkin pehmeää). Alusta taikina sileäksi ja kimmoisaksi, n.15 minuttia.

Voitele toinen kulho öljyllä ja kumoa taikinapallo kulhoon. Kääntele taikinaa niin että öljy tarttuu tasaisesti pintaan. Nosta kulho lämpimään paikkaan ja anna taikinan nousta kaksinkertaiseksi, n.2 tuntia.

Jauhota leivinalusta ja pyörittele taikinasta kaksi pitkulaista leipää. Nosta leivät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja anna nousta vielä puoli tuntia. Paista leivät 200 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Peitä uunituoreet leivät keittiöpyyhkeellä ja anna levätä 10 minuuttia ennen herkuttelemista.












sunnuntai 23. syyskuuta 2012

MANASTIRSKA BOB CHORBA


MANASTISKA BOB CHORBA, LUOSTARIN PAPUKEITTO

200 g kuvattuja valkoisia papuja
1 porkkana
1 sipuli
1/2 lehtisellerin varsi
1-2 tomaattia
1 chilipaprika (ei välttämätön)
1/2 tl kuivattua minttua
1/2 ruukkupersiljan silputut lehdet
loraus auringonkukkaöljyä
ripaus paprikajauhetta
ripaus merisuolaa
mustapippuria myllystä

Liota papuja huoneenlämpöisessä vedessä yön yli. Kuori porkkana ja sipuli. Kuutio porkkana, sipuli ja  selleri samankokoisiksi paloiksi.

Kaada papujen liotusvesi pois, nosta pavut, sekä porkkana-, sipuli- ja sellerikuutiot kattilan pohjalle, lisää uutta vettä niin paljon että kattila täyttyy 2/3. Lorauta sekaan öljyä. Sekoita pohjia myöten ja keitä kannen alla, miedolla lämmöllä, kunnes pavut pehmenevät.

Tee chilin päähän viilto, halkaise tomaatti ja raasta sisus, heitä kuoret pois. Lisää keittoon kokonainen chili, raastettu tomaatti ja minttu. Mausta suolalla ja pippurilla, anna keiton porista miedolla lämmöllä vielä 20 minuuttia. Maista, ja lisää tarvittaessa suolaa. Poista chili ja ripottele persiljasilppu keiton päälle juuri ennen tarjoamista. Tarjoa rapeakuorisen leivän kanssa.


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

KREM KARAMEL


KREM KARAMEL,  PAAHTOVANUKAS

2 dl sokeria vuoan kuorruttamiseen
5 dl kermamaitoa (tai kevytkermaa)
1 vaniljatanko
4 kananmunaa
1 kananmunankeltuainen
1/2 tl jauhettua kardemommaa (ei välttämätön)
3/4 dl hienoa sokeria

Sulata kuorrutussokeri kattilassa. Kaada kullankeltainen liemi uuninkestävän korkeareunaisen vuoan, tai krcreme karamel- annosvuokien, pohjalle ja kääntele vuokaa niin että sokeri vuoraa reunat ja pohjan.

Kuumenna kermamaito ja halkaistu vaniljatanko melkein kiehuvaksi, nosta kattila hellalta, poista vanilja, lisää sokeri, (kardemomma) ja munat. Vatkaa seos tasaiseksi ja kaada vuokaan. Nosta vuoka suurempaan uunivuokaan ja kaada vuokaan kuumaa vettä pienemmän vuoan puoleenväliin asti. Paista vesihauteessa, 175 asteisessa uunissa, noin 50 minuuttia, kunnes vanukas hyytyy.

Anna krem karamellin jäähtyä ensin huoneenlämmössä, nosta sitten jääkaappiin ainakin tunniksi ennen tarjoamista. Irrota vanukas kuljettamalla teräväkärkistä veistä vuoan reunaa pitkin, aseta tarjoilulautanen tiiviisti uunivuoan päälle ja käännä vanukas nopealla liikkeellä ylösalaisin.



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

KEBABCHETA & LJUTENITSA


KEBABCHETA, JAUHELIHAVARTAAT

2 valkosipulinkynttä
400 g sika-nautajauhelihaa
1tl merisuolaa
1 tl mustapippuria
1 tl juustokuminaa (=jeeraa)
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl kuivattua kynteliä
1/2-1 dl vettä
1/2 rkl viinietikkaa

Kuori ja murskaa valkosipuli. Sekoita jauhelihaan valkosipulimurska, suola, pippuri, jeera, paprikajauhe, kynteli, vesi ja viinietikka. Möyhi jauhelihaa käsin niin että mausteet sekoittuvat tasaisesti. Peitä ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli. Muovaile taikinasta n. 10 cm pituisia tankoja. (Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää tilkka vettä).

Paista kebabchet hiilloksella tai kuumalla parillapannulla täysin kypsiksi ja kauniin ruskeiksi. Tarjoa tomaatti-sipuli-persilja-salaatin, ljutenitsa-kastikkeen ja jääkylmän oluen kanssa.

HUOMIO: Vaikka mieli tekisikin, bulgarialaisen logiikan mukaan kebabche-taikinaan ei saa lisätä sipulia eikä persiljaa, muuten siitä tulee lihapullataikina.


LJUTENITSA, PIKANTTI TOMAATTIKASTIKE

1 kg tomaatteja
1 punasipuli
4 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
1/2 dl auringonkukkaöljyä
1 tl jauhettua mustapippuria
1 tl kynteliä
2 laakerinlehteä
1/2 tl merisuolaa
1 rkl fariinisokeria
4 suippopaprikaa
1/2 ruukkupersiljan silputut lehdet

Pidä tomaatteja kiehuvassa vedessä niin kauan että kuoreen tulee repeämä. Kuori tomaatit, nosta toiseen kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipuli. Poista chilin kanta ja silppua palko. Kuumenna öljy kattilassa, kuullota sipuli, valkosipuli ja chili pehmeiksi. Lisää tomaattisose ja mausteet. (Bulgariassa ei lisätä sokeria, siellä auringon kypsyttämät tomaatit ovat riittävän makeita.) Keitä miedolla lämmöllä ainakin puoli tuntia, kunnes neste on haihtunut puoleen.

Laita paprikat 200 asteiseen uuniin grillivastuksen alle kunnes kuoret mustuvat. Vedä kuoret irti ja leikkaa malto kuutioiksi. Silppua persiljan lehdet. Lisää paprika ja persilja kastikkeeseen ja keitä vielä 5 minuuttia. ( Jos haluat ljutenitsasta sileää, soseuta viimeisetkin sattumat sauvasekoittimella.) Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa ljutenitsa kylmänä kebabchen kanssa, tai levitä leivän päälle ja ripottele pinnalle murennettua fetajuustoa.


lauantai 1. syyskuuta 2012

AYRAN


AYRAN, JOGURTTIJUOMA

2 dl jääkaappikkylmää bulgarian jogurttia
2-3 dl kylmää vettä
ripaus suolaa

Vatkaa vesi pienissä erissä bulgarian jogurtin sekaan, ripauta suolaa mausteeksi. On parhaimmillaan hellepäivän janonsammuttajana, tai aamupalalla banitsa-piirakan kanssa.