sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

MEKITSI


MEKITSI, BULGARIALAISET VAPPUMUNKIT

1 1/2 dl 42 asteiseta maitoa (reilusti käden lämpöistä)
2 kananmunaa
2 rkl Bulgarian jogurttia
5 g (n. 1/2 pussi) kuivahiivaa
6 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
3 rkl voisulaa
lisäksi tarvitset:
rypsiöljuä paistamiseen
6 cm kokoisen pyöreän piparimuotin tai samankokoisen juomalasin
tomurokeria koristeluun

Sekoita maito, munat ja Bulgarian jogurtti kulhossa, yhdistä kaikki kuiva-aineet ja lisää pienissä erissä taikinaan. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi, (niin kuin alustaisit pullataikinaa), lisää voisula taikinanteon lopuvaiheessa. Anna taikinan nousta keittiöpyyhkeen alla 1 tunti.

Jauhota leivinalusta ja kauli (tai taputtele) taikina levyksi, paina muotilla (tai lasinreunalla) taikinasta ympyröitä. Kuumenna öljy 180 asteiseksi (öljy on sopivaa kun siihen tiputettu leipäkuutio ruskistuu minuutissa) ja paista munkit molemmilta puolilta kullanruskeiksi. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja ripottele jäähtyneiden meskitsien päälle tomusokeria. Tarjoa hillon tai hunajan kanssa.

HUOMAA:
Mekitsa-leivonnainen ei oikeastaan liity vappuun ollenkaan, vaikka hauskasti muistuttaakin suomalaista vappumunkkia...mekitsi-taikinanyytit kuuluvat bulgarialaiseen aamupalapöytään, hillon, fetatyylisen sirenejuuston tai hunajan kanssa. Vapun kunniaksi näitä voisi täyttää hillolla, tai paksulla vaniljakastikkeella, tai vaikkapa sokerin ja sitruunankuoriraasteen maustamalla mascarponejuustolla...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti